Olen ottanut vuosien mittaan aika monet rippikuvat naapurien ja tuttavien lapsista. Viime sunnuntaina tuli sitten se hetki, kun oli aika ottaa rippikuva omasta esikoisesta. Tunnustan, että etukäteen hiukan jännitti, kuinka onnistuu ottaa omasta pojasta kunnon potretti. Moneen vuoteen ei ole omalle jälkikasvulle kameran edessä oleminen maistunut.

Kun sääolosuhteet olivat hieman häilyväiset, päätin pystyttää kotistudion juhlien jälkeen. Onneksi päivänsankari suhtautui asiaan sen vaatimalla vakavuudella (ei kuitenkaan liialla vakavuudella), eikä muutama testiotos valojen säätämiseksi haitannut tunnelmaa. Mielessäni oli tietty ilme ja asento. Alkuun lähdettiin kyllä vähän toisenlaisesta poseerauksesta ja hieman vakavammalla ilmeellä, mutta vähitellen löytyi se, mitä hain. Tehtävä suoritettu.